ulkka

lauantai 27. lokakuuta 2012

Tämäkin piti tehdä jo aikoja sitten...

Nonniin, saadaanpa tämäkin vihdoin ja viimein alkuun.. Elikkäs kyseessähän on nyt sitten toinen blogi, samasta aiheesta, mutt miksi? Mulle ehdotettiin siis, että tämmösen kaikkia hevosia koskevan tekisin, ja päädyin sitten siihen, kun talliprojektit on jäätyneet ja hevosten kuulumisiakin tulee juutuubin kautta vähän harvemmin ja niin edespäin. Eli blogi keskittyy siis kaikkiin keppiolentoihini, ja varmaan vähän aktiivisempi tulee olemaan kun tuo sisarbloginsa, aihetta postauksille kun on varmaankin enemmän.

Tää (eka!!) posti tulee vähän myöhemmin kun olin suunnitellut - toisaalta juttua on sitten vähän enemmän. Elikkäs viimepäivinä on tullu vaikka mitä pientä puuhailtua, hevosen tekoa on ollut ja ensilumessa ratsastelua. Jotenkin mun tuuria, että tulee syyslomalla kipeäksi eikä voi sitten kaikkea suunniteltua toteuttaa.
Eli ensinnäkin oltiin Fetchan kanssa maastossa, joka oli aika pieni muotoinen.. Kovin kauas ei siis menty. Mitään semmosta ihmeellistä, kertomisen arvosta ei varmaankaan tapahtunut. Irroteltiin vähän laukkailun merkeissä, tossa tiellä oli mukava. Kaikki paikat oli sateitten vuoksi niin märkänä, että melkeinpä tielinjalla oli pysyttävä. Hauska oli kuitenkin välillä olla keskittymättä mihinkään, vaan mennä eteenpäin.

Tää oli jo siis tehty aikaisemmin, vähän myöhässä vaan julkaisu. Saattepa kuitenkin nauttia vähän taajemmasta postausvälistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti