ulkka

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Tallin tyhjennystä

Nyt olisi tarkoituksena palata pienimuotoisen tauon jälkeen vähän tiiviimmin taas tämän harrastuksen pariin, ja se on aloitettu tallin tyhjennyksellä. Moni hevonen on saanut lähteä - harvempi jäädä. Talliin jäävät nyt kaikista tärkeimmiksi muodostuneet Kerttu, Angsti ja Fetcha. Mietin pitkään ketä myyn, mutta päädyin raakaan 'vain tärkeimmät jää'-menetelmään. Näin on kivempi, ja jos multa kysytään niin kolmekin on liikaa. Tallista vaan löytyy kolme kiinteää karsinaa, ja yhden pitäminen tyhjänä olisi ehkä vähän hölmöä, joten päätin sitten, että se on kolme.

Jos jotakuta kiinnostaa hevosten myynti, voi niille käydä tarjoamassa kotia täällä. Arska on vain todennäköisesti myyty, mutta siinä on sitten vielä Valtti ja Vieno. Ja luultavasti Hulikin on vielä tulossa myyntiin. Ohessa on myös myynnissä varusteita, joidenka kuvat ovat vasta matkalla, joten toivoisin, että niistä ei tulisi enempää kyselyitä..

Illemmalla varmaankin puran tallista ylimääräiset karsinat ja puuhailen vielä jotain heppojen kanssa. Katsotaan miten ehdin, mutta ainakin tavoitteena olisi tehdä vielä tänään kunnollinen postaus.

P.S Lisäsin vihdoin viimeiset linkit 30 lukijaa spesiaaliin liittyen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti